lauantai 4. helmikuuta 2012

Siniset glitterkynnet

Viime postauksessa sanoin, että voisin olla käyttämättä hileitä.. en onnistunut. Käytin silti. Nämä ovatkin kyllä pysyneet yllättävän hyvin eikä ole vielä rullaantuneet samalla tavalla kun viimeksi. Kuvista myös varmasti huomaa, että kynnet näyttävät lyhyemmiltä. Suihkussa yksi kynsistä lohkesi ihan lyhyeksi joten ajattelin samalla leikata kaikki saman mittaisiksi. Kyllähän nämä tästä kasvaa..


Ilman salamaa.
Aluslakkana käytin äidin Yves Rocherilta tilattua kynnen kovetus/korjaavaa lakkaa. Sitten lisäsin sinistä hilettä sekä Rimmelin 500 Disco Ball lakkaa. Harvemmin käytän minkäänlaisia fimoja joten ajattelin kokeilla tälläkertaa sinisiä perhosia. Sellaiset laitoin peukaloihin ja nimettömiin. Lopuksi vielä microhelmiä.


Salamalla.

Uskon, että nämä kestävät vielä melko pitkään. UUtta postausta sitten myöhemmin. Tässä lähipäivinä näytän millaiset kynnet äidilleni tein. Kynsistä tuli kyllä melko samankaltaiset sillä hän ihatui minun omiini..

6 kommenttia: